Uutiset

Pistetili auki sarja-avauksessa!

Iitin Pallo-68 avasi jalkapallo kautensa perjantaina 13.5 Kaakkois-Suomen 6. divisioonan ottelulla Hirvelän Hirviä vastaan. Ravilinnan nurmikentällä pelattavaa kamppailua oli tullut seuraamaan runsas satapäinen yleisö. Katsomosta täytyy nostaa erityismainintana nuori fanijoukko, joka jaksoi pitää hienosti ääntä ja kannustaa Iitin Palloa koko ottelun ajan.


Itse ottelu alkoi Iitin Pallon osalta varovaisesti ja Hirvelän Hirvet hallitsi alun tapahtumia. Ensimmäinen maali näki päivänvalonsa vieraiden toimesta 14. peliminuutin kohdalla Tomi Räikkösen toimesta. Hirvien kärkipelaajana esiintynyt Räikkönen onkin ehdottomasti Kaakkois-Suomen 6. divisioonan tähtipelaajia, sillä mies on esiintynyt pitkään MyPassa, pelaten 1. ja 2. divisioonaa. Maalin jälkeen ottelu jatkui Hirvien hallinnassa 23 minuutille astin, kunnes vierasjoukkueen pelaajalla kiehahti. Hirvien pelaajalle tuomittiin punainen kortti, tämän huitaistessaan typerästi kotijoukkueen Severi Porevettä kasvoihin. Punakortin jälkeen kotijoukkue alkoi pääsemään paremmin peliin mukaan, mutta lisämaaleja ei nähty. Avausjaksolla lähimpänä maalintekoa oli Iitin Pallon Teemu Pienmunne tolppalaukauksella, mutta kauden avausosuma jäi vielä odottamaan itseään.


Toiselle puoliajalle Iitin Pallo vaihtoi taktiikkaa pelaajavalmentaja Eemeli Lehtisen johdolla. Tämä alkoi tuottamaan tulosta ja kotijoukkue sai ottelusta otetta. Paine alkoi kasvamaan vajaamiehisen vierasjoukkueen päädyssä ja lopulta Iitin Pallo sekä yleisö saivat odotetun avausmaalin 66. peliminuutilla. Teemu Pienmunne nousi hienosti laidasta ja pääsi keskittämään, tämä pallo löysi maalin edessä aivan yksin odottaneen Henri Haapaniemen, joka puski voimalla kotijoukkueen tasoihin. Viimeiset minuutit mentiinkin täysin kotijoukkueen hallinnassa, mutta voittomaalia ei hyvistä yrityksistä huolimatta saatu aikaan. Kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin ansaitusti Henri Haapaniemi.


Seuraava kotiottelu pelataan torstaina 26.5. Tällöin vastustajaksi saapuu FC Loviisa 2. Sarja jatkuu kuitenkin tätä ennen vierasottelulla ensi tiistaina 17.5. Iitin Pallo matkaa Kotkaan, missä vastustajaksi asettuu Jäntevä. Iitin Pallo kiittää vielä kaikkia, jotka pääsivät katsomaan hienoa sarja-avausta. 

Kotijoukkueen parhaana palkittiin Henri Haapaniemi
Kotijoukkueen parhaana palkittiin Henri Haapaniemi

Iitin Pallo-68 käynnistää jalkapallotoiminnan Iitissä

Tulevana kesänä Ravilinnassa pelataan Palloliiton miesten 6. divisioonaa, kun iittiläisen urheilun yleisseura Iitin Pallo-68 tekee paluun jalkapalloviheriöille. Viimeksi Iitissä on jalkapalloa pelattu 2010-luvun alkupuolella FC Kausalan nimellä.
Jalkapallon erikoisseuraksi vuonna 1968 perustettu Iitin Pallo tunnetaan nykyisin yleisseurana, jonka toiminta-alueena on muun muassa aikuisten salibandy ja mailapelit tennis, padel sekä sulkapallo. Iitin Pallo-68 seuran hallitus haluaa kunnioittaa vanhoja iittiläisiä perinteitä ja pitää jalkapallossa seuran alkuperäisen nimen. Joukkueen peliasuissa ja logossa käytetään kuitenkin salibandyjoukkue Kyljysten logoa.

"Salibandyssa Kyljyksillä on ollut mainio meno niin katsomossa kuin kentällä. Nyt on mukava päästä pelaamaan futista yhdessä", toteaa joukkueenjohtaja Elmo Lavonen.

Iitin Pallo-68 aloittaa jalkapallossa toiminnan ensi kesänä miesten joukkueen osalta. Joukkue on ilmoittautunut Suomen Palloliiton miesten 6. divisioonaan. Tulevalla kaudella Iitin Pallon kanssa samassa lohkossa on 15 joukkuetta. Joukkueet tulevat pääosin Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen alueelta. Kauden aikana sarjapelejä joukkueelle kertyy 15, joista Ravilinnassa pelataan 8 ottelua. Kausi alkaa toukokuun 13. päivä kotiottelulla. Sarjakausi lyödään pakettiin syyskuussa.

"Toivottavasti peli kehittyy nousujohteisesti läpi kauden ja yleisö löytää paikalle kotipeleihin sankoin joukoin. Viihdettä on luvassa", puuhamies Eemeli Lehtinen lupaa.

Iitin Pallo-68 ensimmäinen kotiottelu pelataan perjantai 13.5. Ravilinnassa. Vastustajaksi ensimmäisessä ottelussa asettuu Hirvelän Hirvet. Ottelu pelataan Ravilinnan nurmikentällä, jos kenttä saadaan pelikuntoon. Muutoin peli pelataan Ravilinnan hiekkakentällä.